Kiekkokauden avaus yllätti KMPP:n kiekkoilijat

Kiekkokausi saatiin  startattua Käpylä Maanantain osalta 9.10.2015 Helsingissä, Pitäjänmäen Tarmon asettuessa vastaan.

Kovatasoiseksi ennakoidussa Harrastesarja ilta kevyt etelä, lohko 1:ssä mittelöitiin Hartwall areenan luolaimaisella sivuareenalla, Elastisen tanssittaessa juhlakansaa kirkkaammissa valoissa, hieman ylempänä isommalla areenalla.

Myös pienemmän  areenan valot osoittautuivat hieman unisesti kauteen startanneen Käpylä Maanantain poikaille liian kirkkaiksi jo ottelun alussa. Vastustaja pääsi rokottamaan hieman yli-innokasta, mutta tehotonta Käpylän kiekkoremmiä ainoastaan muutaman minuutin pelin jälkeen.

Rutiinin ja määrätietoisen työnteon vielä uupuessa Käpylän aseita ei saatu viritettyä täyteen iskuun ja ruuti jäi valitettavan märäksi koko ottelun ajaksi.

PiTa onnistui takomaan maaleja enemmän  ja päästämään maaleja vähemmän. Lopputulos 2-5 ja voitto PiTalle oli tosiasia.

Pelipäivänä omaa tekemistään syväluodannut Käpylä Maanantain kakkoskentän oikeana laitahyökkääjänä pelannut Ville Purontaus ei löytänyt  omasta kauden avauksestaan juurikaan onnistumisia. “Hieman vaikeaa oli.  “I had buttermilk in the legs”, kuvaa omaa tekemiseni tasoa. Keskiviikkona Espoossa haetaan pisteet kotiin”, Ville tyytyi kommentoimaan.

Käpylä Maanantai kohtaa keskiviikkona 14.10 JHPK:n Matinkylässä, Espoossa. Ottelu alkaa kello 21:15.

 

 

 

KMPP in UK – heinäkuinen jääkiekkoreissu Britteihin

Hockeytutorial.com:in Chris Kibui ja kumppanit löysivät maineekkaan urheiluseuramme YouTubesta ja kävivät alkuvuodesta pipolätkäturistivierailulla. (kts. miesten minidokkari ja reissuvideo). Nyt oli Käpylä Maanantain vuoro vierailla Yhdistyneessä kuningaskunnassa.

Seurajohto valitsi matkaan kuumimmat nimet. Komennuksen saivat Niko Eronen, Ville PurontausTommi Virranvuo ja Svante Suominen. Myös huippulaituri Tommi Suominen oli nimettynä kisajoukkueeseen, mutta seuran lääkäri ei halunnut riskeerata Kunto kakkoseen liittyviä huikeita tavoitteita, ja määräsi nuoremmalle Suomiselle lentokieltoa pitkään kestäneen kuumeilun takia.

Kamat kasseihin, mailat teippiin ja tammitynnyrin kautta koneeseen.

View this post on Instagram

#kapylamaanantai #KMPPinUK #hockeylife

A post shared by Svante Suominen (@svantesuominen) on

https://instagram.com/p/qnljbSBjea

Perillä napattiin Heathrowlta väni ja paineltiin Niko ratissa tien väärää puolta Cambridgeen, jossa joukkue majoittui kylpylähotelliin.

View this post on Instagram

#KMPPinUK #kapylamaanantai #hockeylife

A post shared by Svante Suominen (@svantesuominen) on

View this post on Instagram

#KMPPinUK #day2 #icehockey

A post shared by Svante Suominen (@svantesuominen) on

Jäätävä jetlag koitettiin selättää KFC:n, herkistelyfudiksen, porealtaan, höyrysaunan, salamipötköjen avulla, sillä jo samana iltana yönä oli ensimmäinen jää. Ennen jäätä ehdittiin vielä vetästä kunnon brittisapuskat  vanhojen kamujemme Joshin ja Chrisin kanssa.

Voi sitä hien ja puuskutuksen määrää. Jetlageista ja muista tasotuksista huolimatta Peterboroughn Saturday Scrimmage muuttui aika nopsaan Monday Massacreksi.

Toka päivä. Piiiitkät 8 h unet takana. Aamu-uinnit ja kartsalle. Jäällä tututstuttiin UK-laituri Maxiin, joka punttaili kondooleita Cam-joella. Päästiin kyytiin. Huikeeta! Kiitos.

Illalla taas jäätä, sama tahti jatkui. Nähtiin myös toinen Chrissi! Käpylä vei.

Viimeiseksi vuorokaudeksi reissattiin pääkaupunkiin, joka otettiin suvereenisti haltuun.

https://instagram.com/p/q4i3UoBjaw

https://instagram.com/p/q4j2uphjcR

https://instagram.com/p/qv68nhA_g5

View this post on Instagram

#KMPPinUK #kapylamaanantai

A post shared by Svante Suominen (@svantesuominen) on

Upee reissu! Kovasti odotellaan seuraavaa tammi–helmikuuhun ajoittuvaa vastavierailua. Koitetaan viritellä jonkin sortin pipolätkäturnausta ehkäpä.

Täältä lisää valokuvia: #KMPPinUK.