Jalkapalloilun musta päivä

Klo 6.50 Auringon ensisäteet herättävät kauden tärkeimpään pelipäivään. Olympiastadionilla pelatun lauantaisen ottelun pölyt on karistettu ja on taas aika pakata pelikassi. Kevyt aamupala, juon espresson ja selaan viikonlopun aikana tulleet työviestit ja luen aamun sähkeet.

Klo 7.30 Tarkistan joukkueen rosterin ja katson pelitilanteen pikaisesti. Poikkeavasti kesäkauden muihin peleihin, pudotuspelit onkin jo kello kuusi, ja vieläpä maanantaina! Tulee siis kiire! Loput aamutoimet ripeästi loppuun, pelikassi selkään ja tsygälle. Radio Helsinki soimaan kuulokkeista ja karautan pelagolla toimistolle.

Aamupäivä Viikon töiden organisointia ja juoksevien asioiden hoitoa. Töissä. Hyvä meininki.

Lounas. Käymme työkaverin kanssa neuvottelulounaalla asiakkaan luona Keilaniemessä. Onneksi paikallinen ravintola tarjoilee illan ottelua silmällä pitäen erinomaisen valikoiman kalaa, salaattia ja hedelmiä. Tankkaus näyttää menevän hyvin.

Iltapäivä. Paluu toimistolle. Iltapäivä taittuu toimistolla vaikeaksi. Muutama tunti ennen ottelun alkua ajatus alkaa jo harhailemaan työasioista kohti tulevaa peliä. Alkaa pahaenteinen paine, jota hoidetaan vilkuilemalla välillä joukkueen muiden pelaajien keskusteluita netistä.

klo 16 Neljän Vissyt. Alkaa toimet illan ottelua varten. Ensin tapaamaan tähtihyökkääjä Matilaista Töölön kisahallille, josta siirrymme autokyydillä kentälle. Iloksemme havaitsemme perillä, että peli tullaan pelaamaan tekonurmella.

Tunnelma on odottava ja jännittyntyt. Verryttelyyn on onneksi jäänyt hiukan aikaa ja kenttää vielä valmistellaan. Käymme lävitse kapteenin kanssa viimeiset ohjeet ja pelipaikat.

klo 18 Vihellys! Peli alkaa. Vastustajan peli on vahvaa ja se pitää palloa hyvin halussaan. Joudumme heti alkuun tekemään kunnolla töitä päästäksemme peliin mukaan. Painostus pysyy, emmekä saa rytmiä omaan peliimme. Sivurajaheitto rangaistusalueelle annetaan nopeasti, eikä puolustus ole ehtinyt merkata maalilta yhtä vastustajan pelaajaa. Pallo lentää pitkässä kaaressa kohti maalin kulmaa. Maailma hidastuu, äänet lakkaa. Kylmät väreet juoksevat selkää pitkin. Seuraamme pallon leijailua kivettyneinä vaihtoaitiossa.

Voi kurjuuden kurjuus! Nuo iskut, nuolet julman kohtalon lävistävät jokaisen joukkueemme pelaajan. Vastustajan pallo liitelee hiljalleen ilmassa hiuksen hienosti ylitse puolustuksen ja vastustajan hyökkääjä onnistuu puskemaan vaikeasta paikasta pallon kohti maalin oikeaan yläkulmaan. Maalivahtimme yrittää ulottaa kätensä pelastukseen, mutta on voimaton vääjäämättömän edessä. Peli saa kannaltamme pahimman mahdollisen alun. Olemme 0-1 tappiolla!

Emme alistu koskaan vaan nousemme taistelemaan vaikeuksien tulvaa vastaan! Hitaasti mutta varmasti saamme peliin oman tempon ja hyvän syöttöpelin ansiosta hallinta siirtyy meille. Vastustaja keskittyy puolustamiseen ja nopeisiin vastahyökkäyksiin. Tilanne on hallinassa – Nyt maaleja!

Saamme useita hyökkäystilanteita aikaiseksi ja sitä mukaa laukauksia maalia kohti alkaa rapista tasaiseen tahtiin. Tähdet ovat oikeassa asennossa, enää tarvitaan hiukan aikaa ja pääsemme tasoihin.

Joukkueen kapteeni Svante vastaa purkupalloon ja onnistuu saamaan kovan matalan laukauksen kohti maalin kulmaa. Maalivahti venyttää torjuntaan, mutta ei saa palloa haltuunsa vaan sylkee pomppivan pallon eteensä. Tähtihyökkääjä Matilainen on jäänyt vastustajan puolustukselta täysin merkkaamatta ja sukeltaa kärppänä paikalle. Kylmän viileästi Matilainen tekee työnsä ja pallo on maalissa, peli on tasan!

Pelissä säilyy edelleen kontrolli ja painostuksemme on hyvää. Johtomaali vain antaa odottaa itseään. Puoliaika keskeyttää myllytyksen ja antaa vastustajalle lepotauon!

Toiseen puoliaikaan vastustaja palaa uudella tempolla. Peli jäätyy ja vaikka saamme hyviä hyökkäyksiä aikaiseksi, saa niitä myös vastustajamme. Muutaman kerran on lähellä, että olisimme jälleen maalin tappiolla. Jatkamme edelleen painostusta, mutta aika alkaa käymään vähiin. Kentän ylle asettuu se kylmäävä finaalin tasapelejä riivaava tunne, että emme ehdi sittenkään voittamaan peliä varsinaisella peliajalla vaikka olemme vahvempia. Tämä aiheuttaa entisestään turhaa jännitystä ja pelimme lukkiutuu. Synkkyys syvenee kun tuomari viheltää peliajan päättyneeksi ja siirrymme rangaistuslaukauskisaan. Rangaistuslaukauskisa tuntuu pitkän kauden jälkeen niin turhauttavalta tavalta ratkoa voittajia, mutta sitä kait jalkapallo välillä on.

Rangaistuslaukauskilpailuun osallistuu kolme pelaajaa. Maalivahti asettuu paikoilleen ja kohtalon julma arpa heitetään. On tarpeetonta kuvata kuinka pallo hipaisee maalivahdin hansikasta tai kuinka ylärimasta kimmoten lopulta pallo osuu maaliviivaan, mutta ei mene maaliin. Ratkaisu on kuitenkin lopullinen ja kautemme on ohitse. Käpylä Maanantai putoaa jo ensimmäisessä pudotuspelissä rangaistuslaukauskilpailun seurauksena pelattuaan kuitenkin lähes puhtaan kauden.

klo 20 – Tappion karvas maku kulkee suussa Töölööseen asti. Käymme pelaamassa maanantaisen Väiskin kentän vuoron kuten etukäteen oli sovittu. Päätämme keventää harjoitusta ja kutsumme mukaan ulkopuolisia kentällä olleita palloilijoita. Mukaan innostuu mm. paikalle sattuneita divaripelaajia sekä Pietarilainen Andrej poikiensa kanssa. Saamme loistavat pelit aikaiseksi ja nopeaa syöttelyyn pohjautuvaa taitojalkapalloa pelaten tappion murheet karisevat harteilta alta aikayksikön.

Tätä on jalkapallo parhaimmillaan! Samalle päivälle voi osua kauden synkin ja valoisin hetki. Seuraavaksi joukkueemme kohtaa viikonloppuna Castovanni Eaglesin Tallinnassa ja henki joukkueen kesken on jo noussut kattoon.

Tallinnan reissusta raportoi ensi viikolla Tommi Virranvuo