Käpylä Maanantain yhdistyskokous 2015 pidetty, palkinnot jaettu ja uusi seurajohto valittu

JULKAISUVAPAA HETI

Käpylä Maanantai Presidentillinen Palloseura 2011 piti vuotuisen yhdistyskokouksensa viime viikon perjantaina Teurastamon saunalla.

Hallitus esitteli kauden 2014–15 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen, joista ei toiminnantarkastajien Angkarn Phiuphongin ja Antti Matilaisen mukaan löytynyt juurikaan moitittavaa. Toimintakertomukseen pääsee tutustumaan tästä (PDF) ja kokouksen lennokkaaseen pöytäkirjaan tästä.

Uusi hallitus ja operatiivinen johto valittiin suurten suosionosoitusten siivittämänä.

KMPP hallitus 2015-16 20150911_222005

Myös muut hienot suorittajat saivat omat palkintonsa.

Ari Leskinen hienosta juniorityöstä:

20150911_212023
Seuran puheenjohtaja Svante Suominen luovuttaa Ari Leskiselle seuran viralliset onnittelut perheenlisäyksestä. Vuosikokouksen puheenjohtaja Sothy Tieng valvoo palkinnon luovutusta.

Kauden tsemppari -pytyn nappasi Antti Karvanen jalkapallopäävalmentajan Aleksi Juseliuksen yksimielisellä päätöksellä:

Jalkapallokauden 2015 parhaaksi pelaajaksi eli Web-veistämö Oy -palkinnon saajaksi seuran jäsenet äänestivät Lasse Nykäsen:

Illan valokuvat löytyvät aihetunnisteella #kmppclubIV:

[enjoyinstagram_carousel type=”hashtag” user=”kapylamaanantai” hashtag=”kmppclubIV” enjoyinstagram_carousel_link=”nolink” enjoyinstagram_carousel_link_altro=”https://instagram.com” enjoyinstagram_carousel_items_number=”4″ enjoyinstagram_carousel_navigation=”true” enjoyinstagram_carousel_1024px=”5″ enjoyinstagram_carousel_768px=”5″ enjoyinstagram_carousel_600px=”3″ enjoyinstagram_carousel_480px=”1″ enjoyinstagram_carousel_navigation_prev=”prev” enjoyinstagram_carousel_navigation_next=”next” enjoyinstagram_carousel_autoplay=”true” enjoyinstagram_carousel_autoplay_speed=”3000″ enjoyinstagram_carousel_autoplay_timeout=”3000″ enjoyinstagram_carousel_stop_on_hover=”false” enjoyinstagram_carousel_slidespeed=”2000″ enjoyinstagram_carousel_margin=”5″ enjoyinstagram_carousel_loop=”true” enjoyinstagram_carousel_dots=”true” enjoyinstagram_carousel_animatein=”bounceIn” enjoyinstagram_carousel_animateout=”bounceOut” enjoyinstagram_carousel_likes_count=”true” enjoyinstagram_carousel_image_author=”true” enjoyinstagram_carousel_hidebarsmobile=”true” enjoyinstagram_carousel_hidebarsdelay=”3000″ enjoyinstagram_carousel_moderate=”false” enjoyinstagram_carousel_autoreload=”false” enjoyinstagram_carousel_autoreload_value=”20000″ enjoyinstagram_user_carousel_moderate=”undefined” enjoyinstagram_hashtag_popup_moderate=”kapylamaanantai” show_resolution_carousel=”undefined”]

Yhdistyskokous 2013

Palsu 7.6.2013 (sihteerin muistiinpanot)

– Palaverin avattiin – laillinen ja päätösvaltainen jne.
– Tuukka kokouksen sihteeriksi. VP puheenjohtajaks.
– Valittiin esityslista työjärjestykseksi
– Käytiin läpi firman kausimaksut, haukuttiin ne jotka eivä ole vielä maksaneet tulevan kauden maksuja.
– Rahojen käyttö 2012-2013: Menneet kauden tapahtumat esim. jääkiekko, jalkapallo, saunaillat yms.

– Valittiin tilintarkastajat: Santis ja Steve. Tilintarkistus suoritetaan kahden viikon sisällä.

– Menneellä kaudella hallitus koostui viidestä jäsenestä. Hallituksen nuppiluku lisääntyy viiteen.
Äänestettiin uudet hallituksen jäsenet tulevalle kaudelle:

  • Svante Suominen (pj) —- 16/16 ääntä
  • Oskari Jaakkola (vara-pj) —- 16/16 ääntä
  • Martti Pojonen (rahis) —- 16/16 ääntä
  • Lassi Laitinen —- 9/16 ääntä
  • Antti Matilainen (sihteeri) —- 8/16 ääntä (EI VALITTU)
  • Fredrik Fagerströms (UUSI) —- 16/16 ääntä

– Valittiin toimihenkilöt tulevalla kaudelle:

  • Ari Leskinen (media)
  • Joni Simonen (media)
  • Marko Seuranen (media)
  • Bokki (varustevastaava)

– Tehtiin päätös tulevana kautena harrastettavista lajeista. Kausimaksurahat käytetään jatkossa ainoastaan seuraaviin lajeihin: jalkapallo ja jääkiekko. Muut lajit pay to play -henkeen. “Ylimääräinen harrastepäivä” voidaan tarkentaa myöhemmin. Harrastepäiväksi valittiin alustavasti torstai.

– Lyötiin lukkoon kesäkuun toinen viikonloppu KMPP:n viralliseksi juhlapäiväksi.

– “Inflaation takia” päätettiin nostaa kausimaksuja 4€/naama.

– Myöhästymissakot otetaan käyttöön! Sakkokäytännöt käsitellään ennen talvikauden alkua.

– Lätkän ja futiksen kulut pyritään tasaamaan mahdollisuuksien mukaan.

– Hallituksen jäsenten toimet päätettiin päättää myöhemmin.

– Kokous päätettiin.

yhdistyskokous2013